Studio-, kokous- ja tapahtumatilamme AnnaK on saanut Green Office -ympäristöjärjestelmän jatkosertifikaatin 19.9.2025. Jatkamme siis seuraavat kolme vuotta Green Office -sertifioituna tilana, jonka jälkeen meillä on seuraava tarkastuspiste.
Teimme Green Officen mukaisia toimia jo ennen ensimmäistä tarkastusta AnnaK:ssa kolme vuotta sitten, jonka jälkeen olemme seuranneet sekä kehittäneet toimintaamme. Samainen kehitystyö jatkuu nytkin ja etsimme aktiivisesti mahdollisia parannuskohteita toiminnassamme.
AnnaK:n ympäristötoimet näkyvät asiakkaille erityisesti tarjoiluissa, jotka noudattavat Green Officen kriteereitä. Suosimme luomua, reilua kauppaa ja kasvispohjaisia tuotteita esimerkiksi kahvipisteessämme. Talvella 2024 uusimme yleisten tilojen valaisun energiatehokkaaksi. Korjauksen aikana urakoitsija korjasi ja päivitti aulatilojen vanhat isot valaisimet nykypäivän tekniikalla, joten saamme nauttia edelleen näyttävistä aulavalaisimista. Sähkö meille tulee tuulivoimaloista.
Green Office on kiinteä osa Kiinkon toimintaa ja arkea. Olemme sitoutuneet noudattamaan toimintaperiaatteita, joilla vaikutetaan tilojemme ja toimintamme ympäristökuormitukseen. Jatkossakin pienennämme tavoitteellisesti hiilijalanjälkeämme ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti vastuullisempaan suuntaan. Vastuullisuus näkyy meillä laaja-alaisesti koulutustoiminnassamme, hankinnoissamme ja toimitiloissamme.
Yhdessä, rohkeasti, vastuullisesti.
